30. huhti, 2021

Kauppalankatu takaisin

Avoin kirje Kouvolan päättäjille:

Räjäyttäkää nyt viimein se kävelykatu Manski sinne Kiinaan asti, ja palauttaa se kunnon entinen Kauppalankatu autoineen takaisin!

Kun sinne taas pääsee autolla, tulee sinne kävelijöitäkin, ja sitä kautta kivijalkaliikkeille avautuu edes pieni mahdollisuus pärjätä siellä. Kyllä kaupungissa pitää olla keskusta, jossa voisi joskus olla kymmeniäkin ihmistä kerrallaan eikä yhtä tai kahta ohikiirehtijää.

Miksi pitää kynsin ja hampain kiinni silkasta sonnasta (Manskista), kun se on todettu jo vuosien ajan täydeksi fiaskoksi?

Ennen Kauppalankadulla oli kymmeniä autoja ja satoja jalankulkijoita joka ainoa päivä, ja joka liikkeessä oli ovet auki ja kauppa kävi. Ravintoloita oli tosi paljon, ja jokaisessa väkeä kuin entisaikaan Salpausselän kisoissa. Nyt on silkkaa autiutta ja kurjuutta, mikä on suuri naurunaihe koko Suomessa, se on myös hämmentävän noloa. Onneksi meillä on Kuusaa ja sen eloisa keskusta.


Kävelykatu ei tuo kellekään mitään hyvää, se on ainoastaan k*rvänjatke monelle Kouvola Cityn poliitikolle, ihan niin kuin ökyauto on kaiken maailman pröystäilijöille. Sille ei ole mitään tarvetta, siitä ei ole mitään hyötyä, mutta sellainen olla pitää, koska se näyttää hyvältä. Eikä edes muuten näytä, vaan lähinnä huvittavalta.

Oikein hyvää vappua teille päättäjät. Toivottavasti sima tuo virkistystä aivotyöskentelyyn ja hiiva antaa rohkeutta myöntää epäonnistuminen.

Uusimmat kommentit

18.11 | 08:09

Voisko 2.pöydän streamin saada päälle!

17.11 | 04:59

En lähtisi syyttelemään ketään. Otan hommasta kyllä vastuun, joskaan en ole selvännäkijä toisen pelipaikan tulosten suhteen. Jos ei ole tietoja, ei ole päivitettävää.

17.11 | 04:54

Niin miä vähä aattelinkii hyvä Paavo💪Perk...Jape😂😂😂

17.11 | 04:31

Nimesi on ekan kierroksen listassa ollut koko ajan, se on oikealla puolella 13. rivillä "25 Muhojoki Pekka RKK 30 - 54v 26 Hiltunen Pentti IK". Samoin nimesi löytyy 3. kierroksen kohdalla 9. riviltä.

Jaa tämä sivu