12. tammi, 2017

Talvi koittelee

Kyllä koettelee tuo sääsysteemi pientä torimyyjäihmistä. Viime viikolla jouduin perumaan kaikki neljä työkeikkaa pakkasen vuoksi. Nyt näyttää, että huominen, tämän viikon ainoa, keikka pitää peruuttaa kovan tuulen vuoksi. Kyse ei ole siitä, kestänkö minä olla puolta vuorokautta ulkona torilla, vaan siitä, että laitteisto ja varsinkaan ruoka-ainekset eivät kestä. Vedet, mehut, maidot, kermat, sinapit, ketsupit, tomaatit, kurkut jne jäätyvät tosi nopeasti pöytään, vaikka teltalla olisi lämmitystäkin. Ja koska mulla ei ole pakettiautossa lämmitettävää takatilaa, ne ruoat/vedet jäätyvät autoon jo menomatkalla. Itse torilla telttakaluston nivelet on kovilla ja sivuseinät eivät meinaa pysyä kovan tuulen vuoksi paikoillaan. Oon kovan tuulen vuoksi jo menettänyt kaksi sivuseinää niiden rikkoontumisen vuoksi viime syksynä. Osaamattomuutta, rahan puutetta, huonoa tuuria, mitä lie.

Kun vielä lisätään se, että markkinoille (usein kymmenien, jopa satojen kilometrien päähän) meneminen maksaa, siellä oleminen maksaa, aineiden hankkiminen maksaa, kaikki maksaa, ja oletettavasti kovalla pakkasella ja/tai tuulella ynnä sateella ei asiakkaita torille ylipäätään edes tule. Mahtava yhtälö.

Persnettoa tulee joka päivältä, nyt pitää vaan päättää, haluaako sitä persnettoa vähän vai paljon. Vähän tulee, jos jää kotiin. Todennäköisesti persnettoa tulee enemmän, jos lähtee huonolla kelillä yrittämään torimyyntiä. Ja nuo valtatiet ovat todella liukkaita. Kun tuulenpuuska iskee korkeaan pakettiautoon, niin siinä on sompailemista. Yhtään keikkaa en oo tänä vuonna vielä saanut tehdä, mistä seuraa, että centiäkään en ole tässä kuussa rahaa ansainnut. Onneksi on tahoja, jotka ymmärtävät asian ja hyväksyvät olla karhuamatta laskuja, kiitos siitä heille. Kevväämmällä sitten, kevväämmällä.

Pyrin olemaan optimistinen, mutta luonnon kanssa on turha tapella. Ensi talveksi etsin tuotteita, jotka eivät piittaa jäätymisestä, aion tuoda markkinoille jotain ihan muuta kuin elintarvikkeita. Kesällä tehdään ruokaa, talvella myydään hengen pitimiksi jotain muuta. Kyllä tämä tästä, kun vielä kuukauden - pari saa kestettyä.

Uusimmat kommentit

18.11 | 08:09

Voisko 2.pöydän streamin saada päälle!

17.11 | 04:59

En lähtisi syyttelemään ketään. Otan hommasta kyllä vastuun, joskaan en ole selvännäkijä toisen pelipaikan tulosten suhteen. Jos ei ole tietoja, ei ole päivitettävää.

17.11 | 04:54

Niin miä vähä aattelinkii hyvä Paavo💪Perk...Jape😂😂😂

17.11 | 04:31

Nimesi on ekan kierroksen listassa ollut koko ajan, se on oikealla puolella 13. rivillä "25 Muhojoki Pekka RKK 30 - 54v 26 Hiltunen Pentti IK". Samoin nimesi löytyy 3. kierroksen kohdalla 9. riviltä.

Jaa tämä sivu