13. huhti, 2016

Yleistä mölinää

Kaikenlaista on ollut, tai oikeammin ei oo olllut mitään erikoista, miten sen nyt haluaa ajatella. Hommasin joo auton, Transitin, joka on osoittautunut ihan ok-ostokseksi. Auto on ripitetty ja rokotettu, eli katsastettu, vakuutettu ja rekisteröity, niin kuin autojen kuuluukin olla. Pikkuvikoja siinä on, mut milläpä tai kelläpä jo paljon maailmaa nähneellä ei olisi. Mun sinisen paholaisen syntymävuosi on -99.

Olen tehnyt sellaista pienimutoista "kaupan edessä" -myyntiä muutaman kerran, mutta ihan eri luokkaa ovat nuo oikeat markkinat. Menetin neitsyyden kunnolla myyntitouhuille viime viikolla, kun osallistuin markkinamyyjänä Lappeenrannan kaksipäiväisille kevätmarkkinoille. Se keikka meni hyvin, tosin mulla oli siellä molempina päivinä kaveri auttamassa.
Eilen Loviisassa oli aivan eri meininki, kun markkinayleisöä ei ollut kovin paljoa, ja iso osa heistä oli ruotsinkielisinä selkeästi asenteellisia meitä suomenkieltä puhuvia myyjiä kohtaan. Eikä tämä ole pelkästään mun mielipide, vaan samaa puhuivat monet muutkin myyjät tuolla rannikkokaupungissa. Hoidin eilisen markkinakeikan yksin ilman apureita. Ei muuten oo ihan helppoa sen 4*4 metrisen teltan pystytys, mutta kyllä se sujui ihan ok yksinkin.

Huomenna on äidin perukirjan lopullinen sinetöinti, kun pankin lakimies lyö nuijaa(nsa) pöytään. Olisi kiva saada vihdoin päätös sillekin asialle, olisi ikään kuin puhdas pöytä taas elää ja hengittää. Rahoja ei liiemmin liikku, oommehan duunariperheen vesoja. Mut hyvä näin.

Uusimmat kommentit

18.11 | 08:09

Voisko 2.pöydän streamin saada päälle!

17.11 | 04:59

En lähtisi syyttelemään ketään. Otan hommasta kyllä vastuun, joskaan en ole selvännäkijä toisen pelipaikan tulosten suhteen. Jos ei ole tietoja, ei ole päivitettävää.

17.11 | 04:54

Niin miä vähä aattelinkii hyvä Paavo💪Perk...Jape😂😂😂

17.11 | 04:31

Nimesi on ekan kierroksen listassa ollut koko ajan, se on oikealla puolella 13. rivillä "25 Muhojoki Pekka RKK 30 - 54v 26 Hiltunen Pentti IK". Samoin nimesi löytyy 3. kierroksen kohdalla 9. riviltä.

Jaa tämä sivu